Tepon pedistä on käyty vääntöä viimeisen vuoden ajan. Se kun rakastaa ensimmäistä pentuna saatua petiään, joka on jo aivan kulahtanut. Yksi jos toinenkin peti on saanut Tepolta huutia, mutta pentupeti vetelee niin viimeisiään, että uusi peti tuli taas hommattua.

Peti valittiin huolella niin, että se muistuttaisi mahdollisimman paljon pentupetiä. Aluksi Teppo sitä peräti haisteli ja kävi vähän kokeilemassa, mutta eipä se siinä sitten kuitenkaan juuri nukkunut. Sateisena kesäpäivänä sorruin taas antamaan sille pentupedin, kun kävi sääliksi läpimärkää koiraa, joka edestakaisin juoksi uudelta pediltä tuijottamaan, että missä se pentupeti on. Jo tuolloin päätin, että odotahan vaan seuraavaa trimmausta - silloin peti kyllä vaihtuu.

Trimmaus tehtiin eikä vanhaa petiä tippunut. Sen verran turkin poisto aina viilentää, että Teppo haluaa silloin nukkua pedissä. Kyllähän se ensin ramppasi edestakaisin pediltä lattialle ja takaisin, mutta aamulla tuo jo nukkua retkotti uudessa pedissään sikeässä unessa. Taisin siis vihdoin voittaa tämän petitaistelun.

 1250346822_img-d41d8cd98f00b204e9800998e