Tänään oltiin taas tapamme mukaan Tepon kanssa Uutelassa aamulenkillä. Parkkeerasin auton ja olin jo avaamassa Tepon häkkiä, kun huomasin aivan jaloissani parikymmentä senttiä pitkän käärmeen poikasen. Niin järkyttynyt olin tapaamisesta, että hypähdin nopeasti taaksepäin, mutta en saanut edes kiljaistua. Matelija ei ollut tapaamisesta moineskaan, vaan sain tovin odotella, että otus häipyi toisen auton alle.

Melkein meinasin jättää aamulenkin sikseen, mutta Uutelassa on parhaat uimapaikat Tepolle, joten ei auttanut kuin ottaa haukku ulos autosta. Sanomattakin on selvää, että kannoin pojun sylissäni parinkymmenen metrin päähän autosta. Koko matkan skannasin kävelytietä ja sen reunoja käärmeiden varalta. Tosin niin pieni rääpäle tuo käärmeenpoikanen oli, että eipä sitä pöheiköstä kyllä huomaa millään. Autolle palatessa Teppo joutui jälleen syliin varmuuden vuoksi, mutta onneksi käärmeestä ei enää näkynyt jälkeäkään. Pelästyin kyllä oikein kunnolla, sillä mitä olisikaan voinut tapahtua, jos olisin ehtinyt laskea Tepon ulos ennen kuin näin käärmeen. Taitaa todella olla paha käärmevuosi, kun olen Uutelassa pyörinyt parinkymmenen vuoden ajan säännöllisesti enkä ole käärmeisiin siellä törmännyt.